Pienlaina

Pienlaina on yksi uusimmista lainoista Suomen markkinoilla. Pienlaina on sopeutettu täydellisesti kuluttajien nopeaan rahantarpeeseen. Pienlainat koskevat siis pienempiä lainasummia kuin mihin olemme tottuneet, kun on kyse tavanomaisista yksityislainoista. Viime vuosina pienlainojen hakemisesta on tullut erittäin suosittua. Tästä syytä on varmasti tarpeen tarjota myös hyvää ohjausta ja opastusta niille, joilla on vielä avoimia kysymyksiä koskien pienlainanhakua. Kaikki tieto pienlainoista, jota ihminen tarvitsee, löytyy tästä artikkelista.

Lue lisää

Miksi hakea pienlainaa?

On olemassa lukemattomia syitä hakea pienlainaa, mutta tietynlaiset taipumukset ovat kuitenkin mainittavissa. Pienainaa hakevat kaipaavat usein ylimääräistä rahaa kulutukseensa tai rahaa kuukauden loppupuolella, jolloin omat varat ovat jo loppuneet. Lainanottajat ovat samalla usein ihmisiä, joilla on hyvä taloudellinen tilanne ja he tietävät pystyvänsä maksamaan lainan takaisin muutamassa kuukaudessa.

Pienlainaa haetaan usein kulutukseen ja etenkin halvempien hyödykkeiden ostamiseen. Kyse voi olla kannettavasta tietokoneesta, uusista vaatteista tai huonekaluista. Itseasiassa vain mielikuvitus voi asettaa rajoja kaikille mahdollisille tavoille hyödyntää pienlainaa kulutuksessaan. Suurin ero yksityislainojen ja pienlainojen välillä on vain lainojen suuruus. Näin ollen yksityislaina sopii paremmin kalliimpien hankintojen tekemiseen, kuten esimerkiksi auton ostoon, lomamatkaan tai talon remontoimiseen. Jos taas ihmisellä on unelmia, joihin tarvitsee vain pari tuhatta euroa, voi pienlaina olla optimaalisin ratkaisu.

Jos taas rahaa lainaa esimerkiksi kuun lopussa, jolloin omat varat ovat jo loppuneet, rahat on mahdollista käyttää myös muuhun kuin kulutustavaroihin. Rahat voi käyttää odottamattomien laskujen maksamiseen tai vakuutuksiin ja ruokaostoksiin. Pienlaina on omistettu kaiken tyyppisiä pieniä tarpeita varten ja siksi lainasummat ovat suhteellisen pieniä ja rahat maksetaan lainanottajan tilille hyvin nopeasti. Pienlaina tarjoaa ylimääräistä rahaa kulujen kattamiseen kuukauden lopussa ja lainan voi siis maksaa takaisin heti seuraavassa kuussa.

Kuka voi hakea pienlainaa?

Pienlainan puoleen voi kääntyä jokainen, jonka rahatilanne on yleisesti hyvä, mutta joka kohtaa ajottain tarpeen ylimääräiselle rahalle hemmotellakseen itseään. Yksi tärkeimmistä premisseistä pienlainaa saadakseen on se, että lainanhakija kykenee maksamaan lainan myös takaisin. Pienlaina on kuitenkin niin pieni, mistä johtuen suurimmalla osalla ihmisistä on yleensä tarpeeksi hyvä rahatilanne velan takaisin maksamiseksi.

Mikäli ihminen epäilee kykyään maksaa pienlaina takaisin, tältä sivustolta voi saada apua. Olemme koonneet kaikki markkinoiden parhaat pienlainat juuri nyt. Olemme samalla luoneet kattavan järjestelmän, jota voi hyödyntää lukeakseen erilaisista lainaa koskevista ehdoista. Lainantarjoajat usein vaativat tiettyjä asioita asiakkailtaan. Vaatimukset ovat läsnä on kyse sitten tavallisista yksityislainoista tai pienlainoista. Pienlainoja hakevia asiakkaita koskevat vaatimukset ovat useimmiten kuitenkin pienempiä kuin mitä yksityislainoja hakevilta asiakkailta vaaditaan. Lainanantajat asettavat nämä vaatimukset asiakkaille turvatakseen ongelmattoman velan maksuprosessin. Pienlainat eivät kuitenkaan sisällä sen suurempia vaatimuksia, jolloin suurimmalla osalla asiakkaista on hyvät mahdollisuudet saada lainaa ja maksaa velkansa. Tavallisimmin lainantarjoajat varmistavat asiakkaidensa mahdollisuudet maksaa laina takaisin asettamalla vaatimuksia koskien esimerkiksi asiakkaidensa tuloja. Useimmiten vaatimus koskee ainoastaan siitä, että asiakkaalla on vakituiset tulot. Muita lainoja koskee usein vaatimus hiukan korkeimmista vuosituloista. Pienlainat tarjoavat kuitenkin kaikille mahdollisuuden saada lainaa huolimatta siitä, tienaako asiakas paljon vai vähän.

Asiakkaita koskee usein myös ehto koskien heidän ikäänsä. Hyvin nuorten henkilöiden tulisi ensimmäisenä tarkastaa eri lainantarjoajien asiakkaille asettamat ikärajat. Tehdäksemme eri ehtojen ja vaatimusten tarkastamisen helpommaksi asiakkaillemme, olemme koonneet sivustollemme eri lainantarjoajien asiakkaille asettamat vaatimukset. Voit siis löytää eri lainantarjoajien tarjoamien lainojen ikärajat listauksestamme.

Tietyt asiakkaat säikähtävät sitä seikkaa, että lainantarjoajat asettavat vaatimuksia asiakkailleen. Kyse on kuitenkin hyvin perusasioista ja suurin osa ihmisistä läpäisevät ne. Vaatimukset toimivat tavallaan myös merkkinä asiakkaille, että kyse on vakavasti otettavista lainantarjoajista. Lainantarjoajien lainat, joita mainostetaan niin, että kuka tahansa voi aina hakea niitä ilman minkäänlaisia rajoituksia, voivat useimmiten paljastua kaikista kalliimmiksi vaihtoehdoiksi. Voi siis olla järkevämpää hakea lainaa lainantarjoajilta, jotka asettavat edes jonkunlaisia vaatimuksia koskien asiakkaiden ikää, tuloja tai muuta.

Miten lainarahat saa käyttää?

Yksi pienlainojen suurimmista eduista on se, että lainanottaja on vapaa käyttämään lainaamansa rahat juuri niin kuin haluaa. Rahat voi käyttää niin kulutustavaroihin kuin elintarvikkeisiinkin, sillä lainarahoja ei korvamerkitä tiettyyn tarkoitukseen lainaprosessin missään vaiheessa.

Tästä nimenomaisesti syystä pienlaina tarjoaa asiakkailleen vapauden päättää itse rahoista, toisin kuin tavanomaiset pankkilainat. Kun lainaa haetaan pankista, tulee asiakkaan tavallisimmin tehdä selvitys suunnitelmistaan rahojen varalle, minkä jälkeen pankki arvioi asiakkaan suunnitelmien järkevyyden. Etenkin nykyään voi pankista lainan saaminen olla melko vaikeaa. Monet useimmiten kokevat, että heidän lainahakemuksensa hylätään pankissa - etenkin kun kyse on kulutustavaroihin, elintarvikkeisiin tai itsensä hemmotteluun tarkoitetusta lainasta. Pienlainaa haettaessa asiakkaailta ei kysytä missään vaiheessa hänen suunnitelmistaan rahoja varten, vaan asiakkaalla on täysi vapaus tehdä rahoilla mitä hän ikinä haluaa.

Kuinka valitsen oikean pienlainan?

Asiakkaan tulee huomioida tiettyjä seikkoja löytääkseen parhaan mahdollisen pienlainan itselleen. Ensinnäkin tulee huomioida, että laina läpäisee kaikki asiakkaan itse asettamat ehdot ja toiveet. Toiseksi tulee lainaa koskevat ehdot ja vaatimukset huomioida, jotta itse asiakas läpäisisi nämä ja olisi näin ollen siis lainakelpoinen. Kolmanneksi tulisi asiakkaan tarkastella eri lainojen hintoja ja valita halvin mahdollinen vaihtoehto itselleen.

Jotta laina täyttäisi kaikki asiakkaan toiveet, tulee lainatarjouksesta ottaa selvää. Voitko esimerkiksi tietyllä lainalla saada niin paljon rahaa kuin haluat tai tarvitset? Lainalistauksestamme voit nähdä, kuinka vähän minimissään tai kuinka paljon maksimissaan voit lainata tietyltä lainantarjoalta. Velan maksua koskevat rajoitukset tulee myös huomioida. Tulee tarkastaa, tarjoaako tietty laina tarpeeksi pitkän laina-ajan maksaaksesi velan ongelmitta sinulle sopivissa erissä. Nämä ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä, jotka tulee selvittää, ennen kuin päättää, mitä lainaa hakee.

On myös selvitettävä, mikäli itse läpäisee lainaa koskevat ehdot. Kyse voi olla ikärajasta, tulorajasta tai ehto voi koskea puhdasta maksuhäiriömerkintärekisteriä. Nämä seikat voivat saada asiakkaan valitsemaan tietyn lainantarjoajan toisen sijasta. Jos nämä tärkeät asiakkaille asetetut vaatimukset tekee itselleen huolellisesti selväksi, tulee kaikella todennäköisyydellä välttämään lainahakemuksensa hylkäämisen.

Viimeisimpänä tulee lainanhakijan ottaa selvää lainan hinnasta. Toiveena on luonnollisesti, että tulee hakeneeksi lainaa, joka on halvin mahdollinen. Lainanhakija voi säästää paljonkin valitsemalla halvimman pienlainan. Monet kuitenkin tekevät virheen etsiessään halvinta lainaa. Se johtuu siitä, että he ottavat huomioon vertaillessaan lainoja pelkästään lainoja koskevat normaalit korot. Tehdäksemme halvimman lainan löytämisen helpommaksi asiakkaillemme, olemme koonneet tavallisen koron lisäksi lainaa koskevat todelliset korot, mikäli lainantarjoajat ovat ilmoittaneet ne. Todellinen korko on luku, joka kokoaa kaikki lainaa koskevat vuosittaiset kulut ilmoitettuna prosenttilukuna. Todellista korkoa vertailemalla on helppoa vertailla eri lainojen hintoja yllättymättä lainaa koskevista erilaisista lisämaksuista ja muista kuluista. Samalla tulee tietoiseksi lainan lopullisesta hinnasta ja kuinka paljon lainasta tulee siis lopulta maksaa. Jos lainanhakijalla on useampi lainavaihtoehto, tulee niistä valita se, jolla on matalin todellinen korko. Tämä laina tulee olemaan se, joka tulee maksamaan lainanottajalle lopulta vähiten.

Kuinka nopeasti pienlainaa hakeva saa rahat tililleen?

Pienlaina on yhtä nopea ja helppo hakea kuin tavallinen yksityislainakin. Tästä johtuen myös pienlainaa hakeva saa rahat tililleen viimeistään 48 tunnin kuluttua lainahakemuksen hyväksymisestä.

Pienlaina hakevan tulee löytää lainantarjoajansa internetistä. Löydettyään lainantarjoajan, jolta haluaa lainata, tulee lainanhakijan lähettää lainahakemus lainayhtiölle. Tämä tapahtuu elektronisesti, minkä vuoksi lainantarjoaja vastaanottaa lainahakemuksen samantien. Lainanhakija saa vastauksen hakemukseensa useimmiten muutaman tunnin kuluessa ja joskus jopa muutamassa minuutissa. Mikäli lainahakemus hyväksytään, asiakas vastaanottaa lainasopimuksen heti. Lainasopimuksesta voi lukea kaikki lainaa koskevat ehdot ja vaatimukset. Rahat siirretään lainanottajan tilille, kun lainanottaja on hyväksynyt lainasopimuksen. Rahat ovat lainanottajan käytettävissä 48 tunnin kuluessa ja useimmiten jo seuraavana päivänä sopimuksen hyväksymisestä. Nopea lainanhakuprosessi on mikrolainojen uskomattoman suosion salaisuus.

Voiko pienlainaa saada ilman vakuuksia?

Pienlainaa hakevan ei tarvitse antaa lainalleen vakuuksia. Tämä johtuu muunmuassa siitä, että pienlainat koskevat pieniä lainasumma, jolloin riski, ettei asiakas kykene maksamaan lainaa takaisin, on olemattoman pieni. Monien mielestä vakuudeton pienlaina on hyvin houkutteleva vaihtoehto, koska lainaa varten heidän ei tarvitse pantata omaisuuttaan. Näin asiakkaat välttyvät turhalta stressiltä ja huolelta.

Tyyppi
Summa
Ikäraja
Laina-aika
5
Yksityislaina
400 - 5.000
20 vuotta.
12 - 72 kuukautta
Jopa 5.000 euroa lainaa ilman vakuuksia alle 15 minuutissa.
Max. todellinen vuosikorko 29.5%. Min. maksuaika: 12 kuukautta. Max. maksuaika: 72 kuukautta. Esimerkki: 1000€. Maksuaika 2 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 1463€.
5
Yksityislaina
500 - 50.000
18 vuotta.
1 - 15 vuotta
Yhdellä lainahakemuksella tavoitat kaikki yhteistyöpankkimme ja voit saada useita lainatarjouksi
Max. todellinen vuosikorko 10.47%. Min. maksuaika: 1 vuotta. Max. maksuaika: 15 vuotta. Esimerkki: 10000€. Maksuaika 10 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 16151€.
5
Yksityislaina
1 - 2.000
20 vuotta.
Joustoluotto
Joustava-luotto - rahoitusta elämään yhdestä paikasta
Max. todellinen vuosikorko 216.2%. Min. maksuaika: Unlimited . Max. maksuaika: Unlimited . Esimerkki: 2000€. Maksuaika 1 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 3534€.
4
Yksityislaina
100 - 2.000
18 vuotta.
3 - 30 kuukautta
Max. todellinen vuosikorko 131.66%. Min. maksuaika: 3 kuukautta. Max. maksuaika: 30 kuukautta. Esimerkki: 1500€. Maksuaika 1 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 1894€.
4
Yksityislaina
500 - 50.000
18 vuotta.
1 - 15 vuotta
Max. todellinen vuosikorko 27%. Min. maksuaika: 1 vuotta. Max. maksuaika: 15 vuotta. Esimerkki: 3000€. Maksuaika 1 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 3168€.
4
Yksityislaina
500 - 50.000
20 vuotta.
0 - 15 vuotta
Neuvottelemme puolestasi kilpailukykyisen lainatarjouksen.
Max. todellinen vuosikorko 50.5%. Min. maksuaika: 0 vuotta. Max. maksuaika: 15 vuotta. Esimerkki: 10000€. Maksuaika 5 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 12867€.
4
Yksityislaina
500 - 50.000
20 vuotta.
1 - 15 vuotta
Etsitkö vakuudetonta lainaa? Kilpailutamme ja vertailemme lainaratkaisuja puolestasi.
Max. todellinen vuosikorko 50.5%. Min. maksuaika: 1 vuotta. Max. maksuaika: 15 vuotta. Esimerkki: 10000€. Maksuaika 6 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 13567€.
4
Yksityislaina
1.000 - 10.000
21 vuotta.
2 - 5 vuotta
Max. todellinen vuosikorko 50%. Min. maksuaika: 2 vuotta. Max. maksuaika: 5 vuotta. Esimerkki: 5000€. Maksuaika 2 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 6094€.
3
Yksityislaina
500 - 50.000
18 vuotta.
1 - 15 vuotta
Lainaa ilman vakuuksia. Maksuton palvelumme auttaa sinua löytämään parhaan lainaratkaisun.
Max. todellinen vuosikorko 50.5%. Min. maksuaika: 1 vuotta. Max. maksuaika: 15 vuotta. Esimerkki: 10000€. Maksuaika 6 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 13567€.
3
Yksityislaina
100 - 2.000
18 vuotta.
3 - 34 kuukautta
Max. todellinen vuosikorko 255.4%. Min. maksuaika: 3 kuukautta. Max. maksuaika: 34 kuukautta. Esimerkki: 2000€. Maksuaika 12 kuukautta. Takaisinmaksettava yhteensä 3381€.
3
Yksityislaina
1.000 - 50.000
23 vuotta.
Joustoluotto
Max. todellinen vuosikorko 29.2%. Min. maksuaika: Unlimited . Max. maksuaika: Unlimited . Esimerkki: 10000€. Maksuaika 5 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 13958€.
3
Yksityislaina
100 - 5.000
20 vuotta.
3 - 52 kuukautta
Lainaa juuri sen verran kuin tarvitset. Joustavaa käyttölainaa tai kertalainaa.
Max. todellinen vuosikorko 77.02%. Min. maksuaika: 3 kuukautta. Max. maksuaika: 52 kuukautta. Esimerkki: 1600€. Maksuaika 31 kuukautta. Takaisinmaksettava yhteensä 2483€.
3
Yksityislaina
2.000 - 60.000
20 vuotta.
1 - 15 vuotta
Max. todellinen vuosikorko 50.5%. Min. maksuaika: 1 vuotta. Max. maksuaika: 15 vuotta. Esimerkki: 10000€. Maksuaika 5 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 13958€.
5
Yksityislaina
500 - 2.000
20 vuotta.
3 - 30 kuukautta
Max. todellinen vuosikorko 131.66%. Min. maksuaika: 3 kuukautta. Max. maksuaika: 30 kuukautta. Esimerkki: 1500€. Maksuaika 12 kuukautta. Takaisinmaksettava yhteensä 1894€.
5
Yksityislaina
50 - 4.000
19 vuotta.
3 - 36 kuukautta
Max. todellinen vuosikorko 153.63%. Min. maksuaika: 3 kuukautta. Max. maksuaika: 36 kuukautta. Esimerkki: 1500€. Maksuaika 12 kuukautta. Takaisinmaksettava yhteensä 1852€.
5
Yksityislaina
1.000 - 50.000
23 vuotta.
1 - 15 vuotta
1.000 - 50.000 euroa lainaa käyttöösi - mihin itse haluat
Max. todellinen vuosikorko 37.97%. Min. maksuaika: 1 vuotta. Max. maksuaika: 15 vuotta. Esimerkki: 10000€. Maksuaika 5 vuotta. Takaisinmaksettava yhteensä 14218€.

Mitä seuraa, jos en noudata lainasopimustani?

Mikäli lainan maksusopimusta rikotaan, tulee ottaa huomioon mahdolliset lisäkulut. On tärkeää, että huolehdit lainan lyhennyksistäsi aina lainanantajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Sopimuksen rikkominen voi tulla kalliiksi.

Mikäli lainanottaja ei maksa lainaansa sopimuksen mukaisesti, voi lainanantaja vaatia asiakasta maksamaan koko lainasumman takaisin samantien. Tällainen vaatimus tulee usein lisäkulujen ja korkojen kera.

Lainanantaja voi ulkoistaan vastuun velan perinnästä perintätoimistolle ja viedä asian jopa oikeuteen asti, mikäli asiakas ei edelleenkään hoida maksujaan. Lainasopimuksen rikkominen voi johtaa siis ylimääräisiin kuluihin koskien maksumuistutuksia ja myöhästymisiä, sekä jopa oikeudenkäyntikuluihin, jotka kaikki tulevat asiakkaan maksettaviksi. Asiakas voi saada myös maksuhäiriömerkinnän, joka tulee vaikeuttamaan merkittävästi lainanottoa tulevaisuudessa. On siis erittäin tärkeää, että asiakas lukee lainasopimuksensa aina huolellisesti ja noudattaa hyväksymiään lainaehtoja.

Lainalaskuri

Äänestys

Oletko laatinut henkilökohtaisen budjetin?: