Lainan ottaminen on monelle suuri asia. Sellainen se voi toki ollakin. Kukaan ei ota lainaa noin vain huvikseen. Kyseessä on iso päätös, joka tehdään vasta perusteellisen harkinnan ja tiedon hankinnan jälkeen. Se on itseasiassa kaikista paras tapa kulkea kohti lainan ottamista. Itseasiassa lainamarkkinat ovat räjähtäneet viime vuosien aikoina ja markkinoille on ilmaantunut mitä erilaisempia luotonantajia ja lainatuotteita. Tämä kehityskulun voi nähdä niin positiivisessa kuin negatiivisessakin valossa kuluttajan näkökulmasta.

Suuri valikoima erilaisia lainoja ja luotonantajia voi helposti saada kokemattoman kuluttajan hämmennyksiin. Lainamarkkinoilla voi olla vaikea navigoida itseään, minkä vuoksi lainan valitseminen itselle voi olla vaikeaa. Laaja lainavalikoima voi tehdä valinnan tekemisestä jopa mahdotonta kuluttajan ollessa epävarma itselle oikean lainaratkaisun valitsemisesta. Tässä kohtaa muistutamme kuitenkin, ettei se ole totta. Lainamarkkinoilla suunnistaminen ei ole todellisuudessa niin hämmentävää kuin miltä se voi aluksi vaikuttaa. Se on itseasiassa helpompaa kuin mitä luultavasti odotat – kuluttajan onneksi.

Siksi sinun tuleekin ottaa rauhallisesti, sillä nyt voit nimittäin täysin oman kotisi turvissa surffata netissä saaden hyvä yleiskuvan erilaisista lainaratkaisuista. Esimerkiksi tältä sivustolta löydät kattavan listauksen erilaisia lainavaihtoehtoja, sekä kuvauksen eri lainoista, jolloin näet nopeasti millaisista lainoista on kyse ja mikä sopisi tilanteeseesi parhaiten. Sivustot, kuten tämä, tekevät erilaisia lainaratkaisuja koskevan informaation löytämisestä helppoa ja kätevää ja auttavat tekemään lainan löytämisestä helpompaa suuren lainavalikoiman edessä.

Totuus on, että lainaratkaisuja on lukemattomia erilaisia, mutta kuten todettu, se on ainoastaan kuluttajan eduksi. Nimittäin mitä enemmän kilpailevia luotonantajia ja mitä tiukempi kilpailu lainamarkkinoilla on, sitä parempia ja turvallisempia lainatuotteita luotonantajat myös tarjoavat kuluttajille. Kilpailutilanteessa nimittäin kaikista huonoimmat lainatuotteet karsiutuvat markkinoilta. Kilpailutilanteen ansiosta markkinoille jää ainostaan vahvimmat ja parhaimmat lainatuotteet, mikä tarkoittaa parempia lainaehtoja yksittäisille kuluttajille, kuten myös parempaa hinta-laatusuhdetta.

Kilpailukykyiset hinnat

On monia, jotka eivät tunnu muuttavan negatiivista asennettaan kulutusluottoja kohtaan. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että mainitunlainen kehitys, joka lainamarkkinoilla on tapahtunut, tarkoittaa myös sitä, etteivät kulutusluotot ole enää mitä ne joskus olivat. Syytä pelkoon ei siis enää ole. Kulutusluoton ottamista tulisikin siksi pitää enneminkin mahdollisuutena kuin rajoitteena. Kulutusluotto on mahdollisuus, jota kannattaa hyödyntää silloin kun tarve vaatii. Rahan tarve on hyvin yksilöllistä, mutta suurimalla osa ihmisistä kuitenkin on melko jatkuva tarve ylimääräiselle rahalle. Rahaa tarvitsee niin säästöön, lomamatkoihin, televisioon, tietokoneeseen, arjen menoihin tai muihin suurempiin sijoituksiin.

Kulutusluottojen hinnat ovat tippuneet viimeisen parin vuoden aikana, minkä vuoksi monet kulutusluotoista ovatkin jo täysin kilpailukykyisiä pankkilainojen kanssa. Netin kulutusluottojen ja pankkien myöntämien lainojen väliset erot ovat tippuneet minimiin, minkä vuoksi kuluttajan etuna onkin nyt valita kulutusluotto pankkilainan sijaan. Ne ovat nimittäin niin nopeampia, helpompia, kuin joustavampiakin lainoja sopien kuluttajien tarpeisiin paremmin. Markkinoilla tapahtuva kilpailu on erittäin tervetullutta, sillä se takaa, että kuluttajat saavat aina parhaimpia ja turvallisimpia mahdollisia lainatuotteita yksittäisestä lainasta riippumatta.

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole syrjiä yksittäisiä luotonantajia antamalla tarkkoja neuvoja siitä, mikä luotonantaja sinun tulisi valita. Se nimittäin riippuu jokaisesta yksittäisestä kuluttajasta itsestään ja siitä, millaisen lainan tarve kullakin on. Siksi tässä artikkelissa tarjoammekin vain hiukan yleisempiä neuvoja siitä, kuinka joskus sekavilta tuntuvien lainamarkkinoiden edessä tulisi toimia.