Sortter
1 000 - 60 000 € Lainasumma
1 - 15 vuoden Laina-aika

Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 4%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 12 000 €. Todellinen vuosikorko on min. 4% / maks. 10%

Otan aina yksityislainaa, kun lainaan rahaa luksukseen

Unelmoin usein luksustavaroista, joihin minulla ei tosiasiassa ole varaa. Rahaa on nimittäin melko vaikea tienata niin paljon, että sitä riittäisi sellaisen korkean elintason ylläpitämiseen, josta unelmoin. Kompensoidakseni taloudellisia tarpeitani aloin ahtaamaan kalenterini niin täyteen töitä kuin mahdollista. Se johti valitettavasti vain siihen, että olin todella stressaantunut enkä kyennyt kunnolla enää nauttimaan elämästäni. En yksinkertaisesti ehtinyt tekemään mitään muuta kuin töitä. Kyseinen elintapa ei ollut kovin kestävä, joten päätin alkaa harkitsemaan muitakin vaihtoehtoisia ratkaisuja. Olin aiemmin ottanut lainaa, mutta siitä oli jo kauan aikaa. Häpesin kuitenkin ajatusta uudesta lainasta, koska minulla meni yleisesti ottaen taloudellisesti aivan hyvin. Motiivini lainan ottamiselle oli nimittäin ainoastaan rahan tarve luksustavaroita varten, minkä vuoksi ajattelin, ettei se ole tarpeeksi hyvä syy lainata rahaa. Tiesin, etten saisi myöskään pankista lainaa, vaikka rahatilanteeni olikin kunnossa. Tarkistin kuitenkin lainatarjonnan internetistä ja löysin itseasiassa hyvin laajan valikoiman erilaisia lainoja. Ei kuitenkaan mennyt kauaa todeta, että monet netin lainat eivät olleet minua varten. Menetin melkein toivoni, kunnes löysin ratkaisun kaikkiin ongelmiini: yksityislainan. Yksityislaina on lainatyyppi, joka on suunniteltu täysin kuluttajia varten, jotka haluavat käyttää hiukan ylimääräistä rahaa itsensä hemmotteluun vaikkapa esimerkiksi luksustavaroilla. Yksityislaina oli siis aivan kuin minua ja ongelmaani varten luotu täydellinen ratkaisu..

Löydä laina, joka sopii juuri sinulle

Yksityislainaa voi hakea internetin luotonantajilta. Se tarkoittaa, että kuluttaja välttyy täysin sotkemasta omaa pankkiaan lainaan, minkä vuoksi lainaa voi olla huomattavasti helpompi saada. Yksityislaina on kuin kulutusluotto; se on suunniteltu kuluttajaa varten. Se on tavallisia kuluttajia varten, jotka myös haluavat sijoittaa luksustuotteisiin. Netin lainamarkkinoilla luotonantajat eivät tule missään vaiheessa puuttumaan asiaan, vaikka kuluttaja hakeekin lainaa vain ostaakseen merkkiaurinkolasit, laatupuvun tai design-huonekaluja. Yksityislaina avaa kuluttajille uusia ovia, kun lainarahat saa käyttää täysin vapaasti. Nyt minäkin voin siis lainata rahaa ostaakseni mitä ja milloin ikinä haluankin. On tietenkin itsestäänselvää, että terveen järjen käyttäminen on silti edelleen paikallaan. Ilman sitä ihminen ajautuu helposti harhateille. Ottaessamme aina seuraavaksi listaamani asiat kunnolla huomioon, rahan lainaamisesta ei muodostu ongelmaa.

  • Tarkista lainan todellinen korkoLainojen hintojen välillä on eroja, joten rahaa tarvitsevan olisi taloudellisesti järkevintä tietenkin hakea lainoista halvimpaa. Halvimman lainan löytää helposti vertailemalla eri lainojen todellista korkoa. Todellinen korko on prosenttiluku, joka kokoaa ja käsittää kaikki lainaan liittyvät vuosittaiset kustannukset. Mikäli siis löydän lainan, jonka todellinen korko on 15% ja lainan, jonka todellinen korko on 30%, teen itselleni luonnollisesti suuren palveluksen valitessani sen lainan, jonka korko on matalampi.
  • Lainaa vain sen verran kuin tarvitsetLainaa kannattaa ottaa ainoastaan sen verran kuin on todella tarpeen. Siksi en itse koskaan lainaa rahaa vain siksi, että minusta tuntuu mukavalta, kun tilillä on ylimääräistä rahaa. Lainaan rahaa vain silloin, kun olen todella löytänyt jotain, minkä haluan ostaa. Kyse voi olla kengistä, vaatteista tai matkasta. Tärkeintä on siis hakea lainaa vasta sitten, kun sille on tarvetta. Lainaan aina myös ainoastaan sen verran, kun tarvitsen. Jos löydän vaikkapa 350 euroa maksavan puvun, lainaan ainoastaan 350 euroa huolimatta siitä, kuinka houkuttelevalta 500 euron laina kuulostaisikin.
  • Vältä useamman lainan ottamista yhtä aikaaLainan maksaminen takaisin vie aikaa. Sen vuoksi joskus voi tuntua melko houkuttelevalta ottaa uusi laina, vaikka entinen olisi vielä maksamatta. Minulle henkilökohtaisesti on erittäin tärkeää noudattaa lainasopimusta ja maksaa lyhennykset ajallaan. Vältänkin uuden lainan hakemista, mikäli vaikuttaa siltä, että saattaisin joutua maksuongelmiin. Joskus minulla on ollut tosin sen verran hyvä tuuri, että kykenin maksamaan kolmea eri lainaa takaisin yhtä aikaa, mutta useimmiten olen pyrkinyt keskittymään yhden velan maksamiseen kerrallaan. Yhdestä lainasta huolehtiminen on huomattavasti yksinkertaisempaa. Luotonantajat kuitenkin ilmoittavat aina kuinka paljon lainaa tulee lyhentää joka kuukausi, joten lainasopimusta tarkastelemalla saa melko helposti selville kykeneekö mahdollisesti huolehtimaan uudesta lainasta entisen lainan ohella.

Osoita vastuuta, kun lainaat rahaa

Lainamarkkinat ovat entistä avoimempia ja valinnanvaraa riittää. Olen tähän mennessä aina löytänyt täysin omiin tarpeisiini sopivaa lainaa. Olen myös aina voinut suunnitella lainan takaisin maksamisen täysin tarpeideni mukaan. Muun muassa näistä syistä yksityislaina on mielestäni paras lainaratkaisu. Voin viimein elää sellaista elämää kuin itse haluan.

Taylor Finance Logo
Nopein reitti parhaimpaan lainaan!
Suomen rahoitusvalvontaviranomainen on käynyt läpi ja hyväksynyt kaikki lainamme.
Taylor Finance
Email: info@taylorfinance.com
VAT: GB258087574