Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Voin lämpimästi suositella, että otat hyödyn irti lainamarkkinoiden mahdollisuuksista saadaksesi talousasiasi tasapainoon. Ajatellaampa se vaikka niin, että vaikka ihmisen tulot ovat suurinpiirtein samanlaiset joka kuukausi, laskujen ja menojen määrä vaihtelee. Jotkut laskut tulee maksaa neljännesvuosittain, jotkut tulee taas maksaa kaksi kertaa vuodessa ja joskus sitä joutuu maksamaan myös odottamattomia menoja. Kaikki tämä siis tarkoittaa, että ihmisen menot vaihtelevat kuukaudesta toiseen, vaikka tulot pysyvät yleensä aina samana. Olen täysin siinä uskossa, että kyseiseen ongelmaan tulee pystyä puuttumaan. Talouden epätasapaino tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tiettyinä kuukausina tili saattaa jäädä plussalle vielä laskujenkin maksamisen jälkeen, jolloin loppukuukaudesta selviää vaivatta. Tiettyinä kuukausina kuitenkin rahat joutuvat tiukalle, kun laskuja on enemmän. Tällöin arjen pyörittäminen voi käydä aika vaikeaksi.
Ota talousasiat hallintaasi pikalainalla
Pikalainan avulla otat raha-asiasi hallintaasi etkä enää turhaan kärsi epävarmuudesta. Pikalainan avulla luot talouteesi tasapainon. Puhun täysin omasta puolestani ja omien kokemusteni kautta, sillä käytän itse usein mahdollisuutta ottaa pikalainaa aina tarvittaessa. Haen usein vain pientä lainaa selvitäkseni ylimääräisistä menoista kun tiedän, että minulla on seuraavassa kuussa enemmän ylimääräistä rahaa maksaa laina takaisin. Näin toimimalla olen onnistunut saamaan raha-asioihin järkevyyttä ja tasapainoa, jotta minulla olisi joka kuukausi tarpeeksi rahaa vaihtelevista menoista riippumatta. Näin tiedän, että minulla on aina tarvittaessa varaa ja siis ylimääräistä rahaa odottamattomiin menoihin. Nimittäin kuukasina, jolloin laskuja on vähemmän ja siis rahaa on enemmän käytettäväksi, onnistun yleensä käyttämään rahaa enemmän kuin on tarpeen eikä rahaa siksi useinkaan jää säästöön vaikeampia kuukausia varten. Onneksi pikalainat ovat apunani aina kun tarvitsen ja tuovat elämääni lisää taloudellista vakautta ja turvaa.
Optimaalinen ratkaisu tuntipalkkalaisille
Pikalaina on etenkin oiva ratkaisu ihmisille, jotka tekevät töitä tuntipalkalla tai tekevät ns. freelancer -töitä, eli ihmisille, joiden palkkatulot vaihtelevat. Se ei ole kuitenkaan onneksi niin kovin yleistä, sillä useimmilla ihmisillä on kiinteä palkka. Kuitenkin tietyt alat palkkaavat työntekijöitä, kuten esimerkiksi konsultoijia tai toimittajia freelancereina, jotka tekevät töitä projektin kerrallaan kysynnän mukaan. On ajankohtia, jolloin heillä on mahdollisesti paljon töitä ja sitten taas voi olla aikoja, jolloin töitä ei ole juurikaan. Työtilanteen epävarmuus heijastuu luonnollisesti työntekijän tuloihin, vaikka rahaa saisikin vaikkapa valtiolta sairauksien varalta tai muutenkin hyvän työsuojan vuoksi. Freelancereiden palkka riippuu aina kuitenkin loppujen lopuksi työtehtävien määrästä. Mikäli ihmisellä on mainitunlainen epävarma työtilanne ja hän työskentelee freelancerina, hän on varmasti saavuttanut jo tietyn iän, jolloin kouluajat ovat jo takana, ja jolloin perhe on mahdollisesti myös ajankohtainen. Mikäli ihmisellä on perhe, se tulee elättää. Perheellinen ottaa melkoisen riskin työskennellessään freelancerina, sillä hän ei koskaan voi tietää tuleeko kunakin kuukautena tienaamaan tarpeeksi rahaa elättääkseen itsensä ja perheensä. Onneksi pikalaina ei ole määrätyn kokoinen, vaan lainasummat voivat vaihdella. Näin voit hakea juuri sellaista lainaa kuin tilanteesi vaatii. Ominaista pikalainoille on aina se, että pikalainaa on helppo ja nopea hakea. Lainaa myönnetään kevyin perustein ja lainahakemukset käsitellään nopeasti, sekä rahat maksetaan asiakkaan tilille melkein samantien.
Lähtökohtaisesti myös lainojen maksuajat vaihtelevat. Kaikki riippuu siitä kuinka paljon lainaa haetaan. Kuitenkin aina, jos asiakas haluaa maksaa lainansa odotettua nopeammin, hän on vapaa niin tekemään. Asiakas voi aina lyhentää lainaansa enemmän kuin sopimuksen mukaan olisi tarpeen. Lainaa voi siis aina lyhentää ylimääräistä, jotta laina-aika lyhenisi. Lainan lyhennykset lasketaan valitun laina-ajan perusteella, mutta laina on luonnollisesti aina parempi maksaa niin nopeasti takaisin kuin mahdollista. Tilanne on paljon huonompi, mikäli lyhennät lainaasi sovittua vähemmän. Tällöin pidemmät laina-aikaasi ja joudut maksamaan ylimääräisiä korkokustannuksia lainallesi. On erittäin tärkeää lyhentää velkaa aina vähintään sen verran kuin sopimuksessa on sovittu. Mikäli asiakas lyhentää lainaansa sovittua enemmän, se on ainoastaan eduksi, mutta mikäli lainaa lyhentää sovittua vähemmän tulee se kostautumaan ylimääräisten kustannusten muodossa.
Pikalaina on superhyvä vaihtoehto
Mainitsin jo aiemmin hyvistä kokemuksistani ottaessani pikalainaa tavallisten (joskus riittämättömien) tulojeni tueksi saadakseni talouteni tasapainoon. Meille kaikille on varmasti tärkeää tietää, että meillä on varaa elää ja pitää yllä tavallista elintasoamme myös vaikeampina aikoina. Onneksi apu löytyy läheltä, sillä pikalainat auttavat meitä arjessa – myös siis taloudellisesti tiukempina aikoina.