Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Lainaa radiomainokseen lainan avulla
Oman yrityksen ylläpitäminen voi olla vaikeaa. Etenkin, kun kysessä on pienempi yritys, voi suurten yritysten kanssa kilpaileminen olla todella hankalaa. Oman yrityksen perustaminen voi silti olla erittäin hyvä sijoitus, sillä oma yritys voi todella taata elannon niin itselle kuin perheellekin. Pienet yritykset kuitenkin usein haaveilevat suuremmasta menestyksestä ja laajentumisesta.
Mikäli oman firmasi menestys tuntuu jauhavan paikallaan, kannattaisi ehkä vaihteeksi harkita hiukan huomiota herättelevämpää taktiikkaa. Yritystä tulee markkinoida, jotta ihmiset ostaisivat sen tuotteita. Muutoin kuluttajat eivät välttämättä edes tiedä yrityksesi olemassaolosta. Suurten yritysten on erittäin helppo markkinoida itseään, sillä suurilla yrityksillä on suurta pääomaa ja suurin osa kuluttajista tuntevat yrityksen tuotteet jo ennestään. Pienten firmojen tulee panostaa mainostamiseen huomattavasti enemmän. Mainostaa voi monien eri väylien kautta huomioiden kuitenkin, että mainokset saavuttavat oman kohderyhmän. Mainoksen voi laittaa lehteen, television tai vaikkapa radioon. Radio voi olla erittäin hyvä paikka mainostamiselle. Hyvin monet ihmiset kuuntelevat radiota ja mainoksen voi laittaa esimerkiksi paikallisradioon, jotta oma kohderyhmä kuulisi sen.
Hae lainaa, mikäli tarvitset taloudellista tukea
Ainoa ongelma radiomainoksen hankkimisessa on se, että se vaatii rahallista sijoitusta. Kuten kaikenlaisessa sijoittamisessa, se vaatii rahallista alkupääomaa. Pääoman hankkiminen ei aina ole niin helppoa, mutta onneksi voit aina hakea lainaa. Suurilla firmoilla ei ongelmaa rahasta yleensä juurikaan ole. Suurten firmoja oma taloudellinen pääoma on yleensä niin suuri, että kyseisillä firmoilla on myös melko suuret markkinointibudjetit. Pienillä firmoilla voi kuitenkin olla todellisia vaikeuksia saada rahat riittämään mainoksia varten. Tällöin lainan hakeminen on usein välttämätöntä.
Yrityksen ja tuotteiden markkinoiminen kannattaa takuulla. Vaikka mainoksiin kuluu rahaa, mutta mikäli se auttaa herättämään mahdollisten asiakkaiden huomion, mainosten hyöty tulee takuulla näkymään voittojen kasvuna. Yrityksesi tarvitsee vain hiukan alkupääomaa. Mutta jos pääoman hankkiminen on hankalaa, silloin kannattaa ehdottomasti hakea lainaa. Lainan avulla rahoitat esimerkiksi radiomainoksen. Voittojen kasvaessa lainan maksaminen takaisin käy vaivatta. Kyseessä on siis ehdottoman varma sijoitus, joka kannattaa. Mikäli alkusijoituksen tekeminen on hankalaa, siihen on helppo ratkaisu – hae lainaa.