Kreikkalaiset myyvät kuninkaallisen linnansa
Kuten varmasti melko varmasti yleisesti tiedetään, kreikkalaisilla on ollut ja on edelleen suuria taloudellisia ongelmia huolimatta EU:n taloudellisesti avusta. Rahaa edelleen virtaa ja katoaa pohjattomiin kaivoihin, sekä työttömyys on hyvin laajaa. Kaiken kaikkiaan kreikkalaisena oleminen ei nykyään ole erityisen helppoa.
Monarkian lakkauttaminen - uuden aikakauden alku
Kun kreikkalaiset vuonna 1974 lakkauttivat monarkian kansanäänestyksellä, todellisuus muuttui monille; kuninkaallisille ja aatelisille. Kuninkaalliset saivat pitää kuninkaalliset tittelinsä, mutta heidän täytyi lähteä maanpakoon jo 7 vuotta aiemmin. He asuvat yhä tänä päivänä Lontoossa.
Kiinteistökaupalla maksuvalmiutta
Kreikan valtion otti haltuunsa kaiken, minkä kuninkaalliset omistivat. Se oli pyrkimys pelastaa valtio täydeltä konkurssilta ja hallitus päätti myydä kaikki tarpeettomat kiinteistöt kuten esim. Tatoi-linnan. Kiinteistökauppa voi nimittäin olla erittäin hyvä tulonlähde.
Kuinka tienata rahaa kiinteistökaupoilla?
Kiinteistökauppa voi olla vaihtoehtosi, mikäli haluat tienata rahaa työsi ohessa. Varsin usein voi kohdata hyviä tarjouksia hienoista asunnoista, joiden hinnoissa on hiukan neuvotteluvaraa. Asuntoja tai koko taloja voi remontoida suhteellisen halvalla ja myöhemmin ne voi vuokrata tai myydä eteenpäin voitolla.
Kiinteistöihin sijoittaminen vaatii usein suurta alkupääomaa - tässä muutama hyvä vinkki!
On olemassa monia mahdollisuuksia ostaa kiinteistöjä, kuten pakkohuutokauppa, mutta ota huomioon, että moni muu paikalla oleva ajattelee samaa. Useimmat pankit ja luottoyhtiöt lainaavat rahaa kiinteistön ostoa varten, mikäli taloutesi on kunnossa ja he näkevät oston hyvänä sijoituksena. Usein vaatimuksena on kuitenkin, että asunnon ostajalla on valmiina omaa pääomaa, joka on usein n. 10.000 euroa. Mikäli omaa pääomaa ei ole, on mahdollista hakea lainaa ilman vakuuksia. Voit itseasiassa löytää hyvin monia hyviä lainantarjoajia sivustoltamme, jotka mielellään lainaava rahaa sinulle ilman vakuuksia hyvin ja joustavin ehdoin.
Jos käyttäjiemme Suosikkilainat eivät ole vaatimuksesi mukaisia koskien esim. lainasummaa ja asuntoa tarvittavaa omaa pääomaa, katso muut listaamamme tarjoukset ja löydät varmasti lainaa, joka on vaatimuksiesi mukainen.
Onnea kiinteistökauppoihin!