Muuttaessa paikasta toiseen hoidettavana on monia erilaisia asioita. Moni muuttaa ensi kerran muuttaessaan kotoa omilleen. Tällöin moni useimmiten muuttaa asuntoon. Usein myös asunnoista muutetaan toisiin ja jossain vaiheessa jopa omistusasuntoon. Voi myös olla, että mielestäsi on jo aika muuttaa omaan taloon ja lopettaa vuokran maksaminen. Taloa ostaessa tulee kuitenkin olla varma, että talo sijaitsee paikalla, joka tekee päivittäisestä kulkemisesta ja asioiden hoidosta helppoa. Täytyy varmistaa, että kotoa pääsee helposti työpaikalle, harrastuksiin ja myös sukulaisten luo, jotta arki sujuisi mahdollisimman mukavasti. Muuttaminen vaatii myös tarpeeksi aikaa muuttaa kaikki tavarat paikasta A paikkaan B. Tärkeää on tietenkin myös pitää huolta kaikista muuttamiseen liittyvistä taloudellisista seikoista. Uutta asuntoa vuokratessa tulee huomioida, että rahaa on rittävästi vuokranmaksua varten. Muuttaminen on kuitenkin jo itsessään kovin kallista, sillä uuteen asuntoon muuttamiseen kuuluu tavallisesti myös takuuvuokran maksaminen. Takuuvuokra voi olla suurikin summa rahaa, joka uudelta asukkaalta on löydyttävä, jotta muuttaminen olisi mahdollista.
Lainalla maksat takuuvuokrasi
Mikäli muutat asunnosta toiseen, saat luultavasti edelliseltä vuokranantajaltasi takuuvuokrasi takaisin – jos et kokonaan niin ainakin osan siitä. Usein takaisin maksettu summa ei kuitenkaan ole niin suuri, sillä osa siitä käytetään entisen asunnon uudelleen maalaamiseen, lattian hiomiseen ja muihin entisöintitoiminpiteisiin. Tästä syystä vuokralaisten ei tulisi luottaa siihen, että he saavat sen summan kokonaisuudessaan takaisin, jonka he aikoinaan takuuvuokrana maksoivat.
Takuuvuokran takaisin maksamisessa voi myös mennä aikaa eikä ole aina varmaa, että entisen vuokran ehtisi saada takaisin ennen kuin jo uudesta asunnosta tuleekin jo maksaa uusi takuuvuokra. Tällaisessa tilanteessa laina on erittäin hyvä ratkaisu, koska takuuvuokra on yleensä sellainen rahasumma, joka harvalta löytyy säästöistä. Rahaongelmat voivatkin siksi hidastaa muuttoa. Aiemman takuuvuokran takaisin saaminen tietenkin auttaa maksamaan uutta takuuvuokraa, mutta se ei aina riitä. Tällöin rahaa tulisi löytyä vielä lisää. Mikäli tarvitset hiukan ”starttirahaa” muuttaessasi, lainasta voi löytyä parhain apu. Laina voi olla avaintekijä mahdollistaen muuttosi uuteen kotiin. Laina puolestaan on helppo maksaa takaisin myöhemmin pienissä erissä vaikka yhdessä vuokran kanssa. Koska takuuvuokran maksaminen on niin kallista, laina auttaa sinua pääsemään alkuun uudessa asunnossasi.